Aihearkisto: Anssi Kela

Anssi Kela

Lahden Möysän musaklubi eli tuttavallisemmin Mössö 9.9.2017

”Kukaan ei vanhana muistele hetkiä jolloin tiskas tai imuroi
Siis jätä astiat altaaseen silloin kun sielussa salamoi”

Sen verran oli alkanut sielussa salamoida, että oli pakko päästä Anssin keikalle. Rotuaari Piknikistä oli ihan liian pitkä aika. Edessä oleva Anssin keikkatauko ja vielä lupailtu spesiaalikeikka saivat istumaan Onnibussissa vajaat seitsemän tuntia. Tämä on silkkaa hulluutta, koska työpäivisin vietän jo linja-autossa kolme tuntia.

Vietimme hervottomat reilut pari tuntia Siskon residenssissä. Sini oli tullut Kouvolasta ja triomme oli erinomainen. Lievää keikkakuumetta oli havaittavissa, meno oli hieman levotonta :D Eikä se paljon rauhoittunut keikkapaikalle päästyämme. Soundcheckistä arvon leidit kuulostelivat  niitä luvattuja harvinaisuuksia. Emme me mitenkään uteliaita ole.

Keikkarapsojen ja biisitoiveplakaattien kuningatar Liisa taiteili Anssille kiitoskorttia ennen keikkaa. Jäähallikeikan valokuvakirjoja jaettiin. Mössöllä oli todella monta levotonta tyttöä. Odotusaika meni hurjan nopeasti, kaksi ja puoli tuntia suoraan sanottuna katosi jonnekin.

Ja sitten keikka alkoi <3 Liekö bändillä ollut jännitystä ilmassa, niin vakavana Saara oli keikan alussa…

…Anssia suoraan sanottuna taisi hirvittää, mitä tästä illasta tulee.

Kuvan rauhallisuudesta ei kyllä livenä ollut tietoakaan sen verran tiukkaa menoa oli Suuria kuvioita -biisistä alkaen. Eli jo ensimmäinen biisi oli harvemmin keikkasetissä esiintyviä yksilöitä.

Tuomaksella oli sangen tiukka asenne.

Kahdesta sisaresta varoiteltiin jälleen.

”Molemmat sekaisin päästään…” Kaikki taisivat olla lauantaina hieman sekaisin.

Saara sai jälleen pienen laulutuokion sisarista toisena.

”Nyt halaan vain pettymystä” Halauksia me tarvitsemme keikkatauon aikana, todella kipeästi.

Battle oli perinteiseen tapaan vauhdikas, liian vauhdikas minulle :D

Tällä kertaa Anssi otti pykälää kovemmat otteet käyttöön…

…ja sai Tuomaksen kanveesiin. Tämä ei kyllä vaikuttanut kitarivirtuoosin soittoon millään tavalla.

Sisätiloissa valot osaavat olla joskus haasteelliset, ainakin minulle. Välillä valot taas olivat minun puolellani. Yllättäen Tuomaksen hiukset ovatkin samaa sävyä kitaran kanssa.

Keikasta ei vauhtia puuttunut, hapsutakki vain hulmusi.

Mössön keikka oli lämmin tunnelmaltaan ja Anssi antaa kyllä kaikkensa.

Kerrankin Ville näkyi kohtalaisen hyvin työvälineidensä takaa.

Pohdintaa Kekkosen kanssa reissaamisesta. Lähes Hamlet-tunnelma Anssin ja patsaan välillä.

Antti keskittyy.

Tuomas leikki harvinaisen paljon plektroilla.

Molemmat pedot jälleen yhteiskuvassa <3

Katsokaa, Antti hymyilee, puolittain ainakin.

Kyllä Anssi, olet ykkönen! Voi ei jo Nummela :'(

Tuomas kuivaharjoittelee.

Tuomaksen ja Anssin kitaroiden rupattelutuokio päättyy sopuisasti kättelyyn.

Toinen harvinainen hymy ja vilkutus meille. Hei hei teillekin, meille faneille tulee teitä järjetön ikävä.

Siihen se hymy sitten hyytyi.

Kiitos ja kumarrus.

Anssi jaksoi kiitettävän paljon kirjoittaa nimmareita ja poseerata yhteiskuvissa. Kiitokset roudaamistani Anssi Kelan nimikkoleivoksista lämmittävät edelleen sydäntäni. Koko bändi urakoi nimmareita ihanaan Marin tekemään valokuvakirjaan jäähallikeikasta. Nyt lienee aika laittaa nimmaritussin korkki kiinni ja siirtyä luomaan uutta materiaalia.

Keikan jälkeen energiatasot olivat niin pilvissä, että haikeus ei iskenyt. Osa porukasta kävi vielä syömässä ennen eri teille lähtemistä. Siskon residenssissäkin oli yöllä kolme kohtalaisen hiljaista naista. Se on muuten meille harvinaista.

Itse valvoin vaille neljään lukien keikkakirjoja Siskon aarrekätköstä ja samaa jatkoin aamulla jo kahdeksalta. Näiden keikkojen jälkeen ei vain pysty nukkumaan. Sunnuntai meni sujuvasti junassa kiertäen Kuopion ja Kajaanin kautta Ouluun. 8 tunnin kotimatka, järjetöntä monen mielestä. Maanantain lomapäivä tuli tarpeeseen. Mutta nämä työpäivät ovat olleet kevyitä ja onnellisia sydäntä kalvavasta haikeudesta huolimatta. En ole syksyihminen ja tänä syksynä odotan tulevaa kesää entistä enemmän. Toivottavasti silloin nähdään <3

”Musiikki, mua auta
Anna taas voimaa
Musiikki, mua auta
Anna taas voimaa
Aina kun yksinäisyys on liikaa
Ja aina kun hiljaisuus alkaa huutaa”

Levyhylly pelastakoon nyt meidät. Tämä biisi oli muuten yksi illan ehdottomia helmiä <3

-Paula-

Keikkarapsa Rotuaari Piknik 15.7.2017: Anssi Kela

S.O.S. ensimmäistä keikkarapsaa pukkaa, pulassa ollaan.

Rotuaari Piknikin keikkaa olin odottanut kuin kuuta nousevaa. Anssi oli ennättänyt useampaan kertaan hehkuttaa Oulussa käydessään viime kesäistä Piknikin keikan tunnelmaa, joten tänne piti päästä. Edellisestä keikasta Limingassa oli kyllä vain kaksi viikkoa, mutta se on täysin epäolennainen seikka.

Mieheni oli hoitanut minulle lipun jo keväällä. Hänellä oli tavoitteena, että olisin tyytynyt vain tähän Piknikin keikkaan ja jättänyt huhtikuisen PiknikKlubin keikan välistä. Noh, tämä oli hyvä yritys, mutta tuhoon tuomittu. Anssi Kela on niitä bändejä, joihin pidän veto-oikeuden. Eli minä päätän ensin menenkö keikalle ja sen jälkeen mies voi katsoa kuvausmahdollisuutta. Tällä kertaa asia ratkaistiin niin, että otin järkkärin mukaan ja alueella kysyttiin saanko yleisön seasta kuvata. Lupa heltisi, joten oli aika verestää valokuvausharrastusta. En voisi keksiä parempaa kohdetta muistin virkistämiseen.

Olin päättänyt, että se on eturivi tai ei mitään ja siksi olin hyvissä ajoin takaportilla jonottamassa, porttia ei  kyllä edes silloin ollut rakennettu. Järjestysnainen pyöritteli hieman päätään tälle innokkuudelle. Mutta tämä innokkuus on vuoden sisällä taannut kaikille käymilleni Anssin keikoille eturivin paikan. Miia laittoi kuvan faniryhmään ja selvisi, että Rotuaarille pääsee ennen tyhjentämistäkin. Pikkuspurtti eturiviin ja olin juuri toivomalla paikalla. Ensimmäiseen keikkaan oli tässä vaiheessa noin kaksi tuntia, noh pikkujuttu. Miia oli tullut etelästä keikalle ja oli mukava tutustua taas yhteen uuteen faniryhmäläiseen. Aika soljuikin nopeasti. Miian miehelle kiitos tarjoilusta, kun eihän paikalta voinut lähteä edes vesipulloa ostamaan. :)

Juha Tapion keikka oli siis ensimmäisenä ja hujahti hetkessä. Sen jälkeen alkoi kuhina lavalla, Juhan ja bändin soittimet yms. lavalta pois ja Anssin ja bändin sotisopa sisään. Vaihtoa on mielenkiintoista seurata, se on kuin taide-esitys aina maton vaihtoa myöten.

Ville oli sangen haasteellinen saada kuviin. Täyden rumpusetin takaa ei juuri näkynyt minun kohdalle kuin silmät. Ne kyllä tulivatkin kaikista objektiivin linsseistä läpi. ”Kevyt” intensiteetti. Mutta lautasten giljotiiniefektin vuoksi nuo kuvat jäävät jemmaan.

Sääkin helli meitä, aiemmat illat viikolla olivat olleet epävakaisia, mutta lauantaina paistoi aurinko. Hieman viileää, mutta ei liian. Täyteen pakkautuneella Rotuaarilla tuli kuitenkin lämmin.
Pohdin alkaisiko keikka Kasarin lapsella. Rotuaarin portaat olisivat antaneet tähän fanien hemmotteluun loistavan mahdollisuuden. Toisaalta muutamat näkemäni festarikeikat olivat alkaneet kaikki Millalla. Ja Millallalla aloitettiin tälläkin kertaa. Anssi noudattaa festareilla mottoaan ”täysillä sisään ja ambulanssilla ulos”.

Milla antaa räjähtävän startin. Onneksi ambulanssia ei tarvittu keikan päätteeksi, vaan näin illan päätteeksi maestron ihan itse kävelevän hotelliin.

Liisalle faniryhmstä kiitos settilistasta. Olin sen verran pitänyt taukoa järkkärillä kuvaamisesta, että biisien järjestyksen mieleen painaminen ei ollut mahdollista.

Miten otettuja me oululaiset olimmekaan, kun lavalle tupsahti koko eturivin herrakööri jäähallista tutuissa takeissa. Anssin hapsutakki oli jo näkynyt keikoilla, mutta Tuomaksen ja Antin takit eivät ainakaan montaa kertaa.

Millan jälkeen rakastettiin Kahta sisarta ja siirryttiin sujuvasti Puistoon. Puistovisiitin jälkeen oli aika kaikkien Levottomien tyttöjen nosta käsiä ilmaan, muutama karvaisempikin käsi nousi, mutta kaikilla oli lupa olla levottomia tyttöjä. Ja kieltämättä levotonta oli meno varsinkin seuraavana tulleessa kitarabattlessa. Se on varsinaista teatteria ja ilo katsoa. Tuomas ja Anssi vain olivat minulle liian nopeita. Kuvasaalis jäi tästä pieneksi, ehkäpä tulee ensi kerta ja saan tarkennettua vähän enemmän otoksia. Onneksi Miia tallensi battlen videolle. Videona se on parasta.

Tuomas oli selkeästi tehnyt tehovenyttelyt ennen keikkaa, kun tuntui ettei kitaristin haara-asennolle löydy rajoja. Michael Monroen akrobatiataso lähenee.

Battlen jälkeen tuli Karhun elämää. Tässä kappaleessa Anssi muistaa aina mainita Saaran legendaarisen syntikkamaton luomisen. Alla kenties kuvieni helmi, josta kiitos Antille. Näiden keikkojen peruteella tiesin odottaa niitä kolmea sanaa, jotka Antti käy laulamassa Tuomaksen mikkiin. Kaksi kuvaa ja jälkimmäisessä Antti katsoi suoraan kameraan, fanit kiittää <3 ”Molemmat ovat petoja.”

Kitaristien kukkoilu ei onnistunut kovin hyvin sivusta kuvattuna, mutta oli taatusti herkullista katsottavaa eturivissä keskellä olleille. Rotuaarin portaat ovat mainiot ;)

Seuraavaksi saatiin jatkoa Petri Ruususen tarinaan. Kuvissa Anssi laulaa haudalla: ”lepää rauhas Laura, oo suojelusenkeli mulle”.

Sitten alkoi spiikki uudesta biisistä ja tuli kiire. Kamera nätisti roikkumaan ja kännykkä esille ja video päälle. S.O.S. oli pakko saada videomuodossa talteeen. Uusi biisi toimii todella hyvin livenä ja toivoisin, että se julkaistaisiin mahdollisimman pian. Sen verran kesäinen se on. Jokainen meistä on joskus miettinyt, kaivannut ja halunnut jotakuta, joka katosi elämästä. Saaralle pisteet laulusta tässä ja myös Kahdessa sisaressa.

Olisi melko mielenkiintoinen idea saada Anssilta ja Saaralta duetto… Ainahan sitä voi toivoa. Ehkäpä…

Nostalgian myötä olimme kaikki vanhoja pieruja haihtumassa uusiin tuuliin. Tuulta Rotuaarilla riittikin sopivasti. Tuulet tuntuivat olevan sangen positiivisia, niin hymyileväistä porukkaa oli lavalla.

1972 viimeinen kertosäkeen vaikutus Anssiin on nähty muutamalla videolla. Alla kuvasarja siitä, mitä yksi kertosäkeistö saa maestrossa aikaan ;)

Jotain outoa tapahtui myös Tuomakselle, en aiemmin ole nähnyt, että kitaristi yrittää syödä kitaransa. Anttikin tuntuu miettivän, mikä tuolle oikein tuli.

Pirunsarvetkin löytyi…

Nummelan harjuvisiitin jälkeen oli aika kruisailla keikka päätökseen Mikan faijan BMW:n kyydissä.

Tuomas kaikkensa antaneena.

Kiitosten aika <3

Maanantaina työkaveri totesi, että jotenkin näytän leijuvan viisi senttiä lattian pinnasta irti :D Semmoista tämä bändi saa aikaan. Ne Anssin mainitsemat hihhulitilat tuli taas koettua ja keikkakrapula on taattu. Ei tarvitse alkoholia näillä keikoilla, elämys on sen verran juovuttava. Ikävä keikalle on jo, mutta nyt pitää malttaa. Ikävään on onneksi hoitona huikea faniryhmä.

Eturivin herrat vielä kerran. Anssi selvästi tähyilee nimikkoleivostensa suuntaan.

Antti pohtinee, että miten minä tällä puolella lavaa olen…

Tuomas taitaa olla jo sitä mieltä, että voitko lopettaa sen kuvaamisen ;)

Lauri Tähkän keikka päätti illan. Olen ehkä puolueellinen, mutta mielestäni Anssi Kelan keikka oli paras. Laurilla meno yltyy jo hieman liiankin hurjaksi. Eikä Anssilla bändeineen ole mitään vastaantulijan roolia. Anssi on poikkeus, kun jaksaa keikan jälkeen tulla lavan eteen faneja tervehtimään ja nimmareita jakamaan. Laurikin oli kyllä poseerasi keikan jälkeen lavan takana, mutta mielestäni Anssi on todella tinkimätön tässä fanien huomioimisessa. Se lämmittää jokaisen fanin mieltä.

Settilista Liisalta:

Milla
Kaksi sisarta
Puistossa
Levoton tyttö
Battle
Karhun elämää
Petri Ruusunen
S.O.S
Nostalgiaa
1972
Nummela

Encorena: Mikan faijan BMW

Teksti ja kuvat Paula Posio